Kuntoutustarveselvitys

Kuntoutustarveselvitys

Kuntoutustarveselvitys on tarkoitettu henkilöille, joiden työ- ja toimintakyvyssä on todettu rajoitteita, mutta niiden vaikutusta työssä selviytymiseen ja kuntoutusmahdollisuuksiin ei ole selvitetty riittävästi ja jotka vaikeuttavat kuntoutuksen suunnittelua. Kuntoutustarveselvitys on myös mahdollista, kun terveydenhuollon selvitysten lisäksi tarvitaan moniammatillista näkemystä henkilön työkyvyn ja työkyvyttömyyden uhan arvioimiseksi tulevien vuosien ajalle. Kuntoutustarveselvitys voidaan myöntää nuorille henkilöille, kun oppimisvaikeudet tai sosiaaliset tai elämänhallintaan liittyvät ongelmat hankaloittavat sairauden lisäksi ammatillisia suunnitelmia tai työssä selviytymistä.

Kuntoutustarveselvityksen tavoitteena on selvittää henkilön kuntoutuksen tarve ja kuntoutumisen mahdollisuudet sekä tehdä suunnitelma suositeltavista jatkotoimenpiteistä. Moniammatillinen työryhmä ja henkilö pyrkivät löytämään keinoja työelämäongelmien vähentämiseen ja keinoja jotka mahdollistavat työelämään palaamisen tai jatkamiseen.

Kuntoutustarveselvitys toteutetaan 1-3 avomuotoisen tutkimuspäivän aikana. Majoitus ja täysihoito voidaan järjestää, jos kuntoutujalla on pitkä tai hankala liikenneyhteys. Tutkimuspäivät sisältävät kuntoutujan yksilöllisen tarpeen mukaisia keskusteluja ja tutkimuksia moniammatillisen työryhmän kanssa. Näiden perusteella moniammatillinen työryhmä arvioi kuntoutuksen tarpeen ja mahdollisuudet ja tekee suunnitelman jatkotoimenpiteistä yhdessä kuntoutujan kanssa.

Kuntoutustarveselvitykseen hakeutuminen

Kelan kustantamaan kuntoutustarveselvitykseen hakeudutaan Kelan kautta. Lisätiedot Kelan toimistoista tai www.kela.fi/ kuntoutukseen. Kuntoutustarveselvitysaloitteen voi tehdä myös henkilö itse, työterveyshuolto tai hoitava lääkäri.

Yhteydenotot

Johtava palvelupäällikkö
Anne Lemmetty
Puhelin: 03 451 2237
Sähköposti: anne.lemmetty@restel.fi

Palvelupäällikkö
Paula Virtanen
Puhelin: 03 451 2017
Sähköposti: paula.virtanen@restel.fi